Työharjoittelu – Roosa

Moikka! Olen Roosa, 22-vuotias kauppatieteiden opiskelija. Tutkintoani varten minun tuli suorittaa markkinoinnin ja viestinnän työharjoittelu tänä vuonna. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi harjoittelupaikan saaminen oli hankalaa, mutta onneksi Anu pelasti tilanteeni ja sain harjoittelupaikan PikkuNoidassa. Työharjoitteluni PikkuNoidassa alkoi elokuun loppupuolella ja kesti marraskuun loppuun. Olin töissä osa-aikaisesti yhteensä siis noin 15-viikkoa. Työskentelin sekä toimistolla Valimossa, jossa minulla […]

Asiakastyytyväisyys

Laadimme ja toteutimme tänä syksynä ensimmäistä kertaa asiakastyytyväisyyskyselyn ja vastaukset yllättivät meidät todella positiivisella tavalla! Saamamme palaute asiakkailtamme on tärkeää firmamme kehittymisen kannalta, joten pyrimme tästä eteenpäin toteuttamaan asiakastyytyväisyyskyselyn joka vuosi nähdäksemme kehityksen, sekä voidaksemme myös puuttua epäkohtiin, joita täytyy vielä kehittää. Meillä on tyytyväisiä asiakkaita alle vuoden yhteistyön jälkeen, mutta myös jopa yli kymmenen […]

Päivitetyt koronaohjeet PikkuNoidan työntekijöille

Haluamme PikkuNoita Siivouspalvelu Oy:ssä toimia vastuullisesti ja ehkäistä omalta osaltamme koronaviruksen leviämistä. Olemme pitkin vuotta, useaan otteeseen, käyneet toimintaohjeet läpi työntekijöidemme kanssa, viimeksi lokakuussa 2020. SARS-Cov-2 tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, joten olemme tehostaneet entisestään tartunta-alttiiden pintojen siivousta ja desinfiointia, kuten ovenkahvat ja kaiteet sekä wc:n yleinen siivous tehdään entistä tarkemmin ja huolellisemmin vielä.  Ohjeistuksina meillä on […]

Valintamme on ympäristöystävälliset ja kestävän kehityksen mukaiset siivoustuotteet

 Työssämme haluamme parasta asiakkaillemme, sekä myös ympäristölle! Tämän vuoksi käytössä olevat tuotteemme ovat tarkoin valitut. Ekologisuus, kestävä kehitys sekä turvallisuus ovat meille tärkeitä arvoja.   Käytämme saksalaisen puhdistusainevalmistajan, Werner & Mertz yhtiön, laadukkaita tuotteita. Käytössämme ovat sekä Tana Professional, että myös green care Professional tuotteet. Kaikkien tuotteiden purkit ovat valmistettu 100% kierrätettävistä muoveista. Green care […]

Covid 19

Me kaikki Pikkunoita Siivouspalvelu Oy:ssä teemme omalta osaltamme parhaamme Covid-19 tartuntojen ehkäisemiseksi. Olemme ottaneet seuraavat toimenpiteet käyttöömme: Työntekijöillemme on lähetetty useita kirjallisia ohjeistuksia ja tiedotteita, sekä suomeksi että myös englanniksi. Työntekijöitämme on ohjeistettu jäämään kotiin, mikäli he itse tai heidän perheenjäsenensä sairastuu. Siivouksissa panostamme tiloihin, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja puhdistamme tehokkaasti usein kosketeltavia pintoja […]